Itämeri on omanlaisensa ekosysteemi

Itämeri on merenä poikkeuksellinen, ja se on myös maailman nuorin meri. Suomen saaristossa vierailevat tutustuvat väistämättä myös Itämereen, joka on todellisuudessa murtovesiallas, ja sen sisällä makea ja suolainen vesi sekoittuvat jokien valuma-alueilla. Itämeri on siis poikkeuksellinen ekosysteemi, koska sitä ei voi pitää valtameren tyyppisenä ympäristönä, mutta se ei toisaalta suolavetenä vastaa myöskään järvien olosuhteita.

Itämeren vesi on vähäsuolaista

Itämeressä suolapitoisuus on pienempi kuin valtamerissä. Useiden valtamerien suolapitoisuus on 3-4 %, kun taas Itämeressä se on alle 1 %, ja vaihtelee runsaasti alueittain. Itämeren vesi on vähäsuolaisinta jokien laskualueilla ja suolapitoisinta Tanskan salmien lähellä, missä Itämereen virtaa suolaista vettä Atlantin valtamerestä.

Itämeren vesi on myös kerrostunut suolapitoisuuden mukaan. Raskain ja suolapitoisin vesi on pohjalla. Aina silloin tällöin Tanskan salmien suunnalta saapuu Itämereen suolapulssi, joka tuo lisää suolaista vettä Itämereen. Tämä suolapulssi tuo uutta, suolapitoisempaa vettä Itämereen, ja muuttaa näin veden kerrostuneisuutta. Tämä suolapulssi parantaa myös Itämeren happitilannetta, sillä uusi, happipitoisempi vesi asettuu pohjalle.

Itämereen kertyy pohjalle helposti hapettomia alueita. Pohjan omat eliöt kuluttavat happea, ja hapen loppuessa ne kuolevat. Eliöiden hajotessa vapautuu yhdisteitä, jotka lisäävät hapenkulutusta ja pahentavat tilannetta entisestään. Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi. Erilaiset pieneliöt, kuten sinilevät pystyvät elämään pinnalla helposti, sillä ne kykenevät itse tuottamaan happea.

Itämeren erikoispiirteitä

Itämeri on keskisyyvyydeltään hyvin matala, ainoastaan 55 metriä. Sen syvin kohta on 469 metriä. Vertailun vuoksi maailman merien keskisyvyys on 3795 metriä. Itämerestä tekee poikkeuksellisen myös se, että se jäätyy osittain talveksi, erityisesti rannikkoalueilla.

Lajistoltaan Itämeri on erikoinen, sillä sen matala suolapitoisuus ei riitä elättämään valtamerilajeja, mutta se ei toisaalta voi toimia elinympäristönä makean veden lajeille. Itämeressä elää merieläimiä, mutta monet niistä ovat pienempiä kuin valtamerissä elävät sukulaisensa, koska ne joutuvat käyttämään runsaasti energiaa suolapitoisuuden säätelyyn. Ekosysteemi on kuitenkin rikas ja Itämeressä on runsaasti elämää.

Itämeren ongelmat

Koska Itämeri on erittäin herkkä ekosysteemi, on sen palautumiskyky ongelmista huono, eikä se todennäköisesti tule kestämään samanlaista ravinnekuormitusta, joka siihen kohdistuu tällä hetkellä. Itämeressä on useita eri avainlajeja, jotka muodostavat ravintoverkkojen ytimen. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi rakkohauru, joka on aiemmin tunnettu rakkolevänä. Monet kalat ja pieneliöt ovat riippuvaisia rakkohaurusta. Toinen avainlaji on sinisimpukka, jonka kuori toimii usean pieneliön elinalustana ja ne ovat tärkeitä ravinnonlähteitä useille eliöille. Kolmas avainlaji liejusimpukka puolestaan möyrii pohjassa, ja lisää veden happipitoisuutta.

Jos mikä tahansa näistä avainlajeista häviää, voi se johtaa kokonaisen ravintoverkon romahtamiseen ja sitä kautta usean eri eliölajin häviämiseen. Erityisesti herkässä ekosysteemissä tällaisen ravintoverkon romahtamisella voi olla katastrofaaliset seuraukset.

Itämereen kulkeutuu ympäristömyrkkyjä, jotka ovat pitkäikäisiä ja kertyvät eliöihin. Nämä myrkyt varastoituvat muun muassa pohjan sedimentteihin ja vapautuvat sieltä vähän kerrallaan. Koska myrkyt eivät hajoa eliöiden aineenvaihdunnassa, ne kertyvät eliöihin ja rikastuvat ravintoketjussa. Tämä tarkoittaa sitä, että ympäristömyrkyn määrä kertyy eliössä isommaksi sitä mukaa mitä korkeammalla ravintoketjussa eliö sijaitsee. Tämän vuoksi erityisesti huippupedot ovat kärsineet ympäristömyrkyistä, jotka muun muassa häiritsevät niiden lisääntymistä ja aiheuttavat sairauksia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *