Saaristo tarjoaa mahdollisuuksia moniin aktiviteetteihin

Saaristossa on valtavasti tekemistä, ja monet saaret saattavat pintapuolisesti vaikuttaa samanlaisilta, mutta ne eroavat hyvinkin paljon toisistaan. Saaristossa on eroja muun muassa maaston muodossa ja eliöstössä. Erityisesti kasveja tuntevat tietävät todennäköisesti, että Saaristomeren pohjoisosista löytyy erilaista kasvustoa kuin Ahvenanmaan länsiosista.

Eri saarilla on runsaasti erilaisia vaellusreittejä

Erityisesti isommat saaret tarjoavat usein erilaisia vaellusreittejä ja luontopolkuja, joiden varrelle on sijoiteltu tietoa saariston lajeista, historiasta ja kulttuurista. Vaikka alueella ei olisikaan merkittyjä reittejä, on saarilla silti mahdollista kävellä ja tutkia ympäristöä jokamiehenoikeuksien puitteissa.

Melominen on hyvä keino siirtyä saaresta toiseen

Saaristossa on erityisesti Saaristomeren kansallispuiston alueella tiheästi eri saaria, joiden välillä on helppo siirtyä esimerkiksi kajakilla. Kajakilla on helppo päästä liikkumaan myös matalammissa vesissä, jonne isommalla veneellä ei pääse. Näin ympäristöä pääsee tutkimaan helposti myös lähietäisyydeltä.

Kiipeily tutustuttaa luontoon uudella tavalla

Saaristossä luonto on melko karua, mutta sen kivikkoiset maisemat tarjoavat erinomaiset puitteet kiipeilylle. Kiipeillessä saaristoon saa aivan uudenlaisen kosketuksen, ja sen lisäksi usein korkealle kiivetessä saa nähdä upeita näköaloja. Vaikka varsinaisia vuoria ei saaristossa esiinny, on siellä mahdollista harrastaa boulderointia, eli kiipeilyä ilman varmistusta. Erityisesti Ahvenanmaalla on useita eri kiipeilykohteita, joita on listattu myös Ahvenanmaan kiipeilykerhon sivustolla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *